Rakkaudesta kiharoihin

Luonnonkiharan hiuslaadun arvo on vihdoinkin viime vuosina alettu tunnistaa ja niin kutsuttu curly girl -hiustenhoitometodi on rantautunut myös Suomeen. Kiharien hiusten ympärille on syntynyt jopa harrastuneisuutta, ja kiharaan liittyvät tunnisteet trendaavat sosiaalisessa mediassa. Kiharayhteisöissä jaetaan tietoa kiharan hiuksen hoidosta ja listataan kiharalle sopivia tuotteita. Mutta mistä kiharavillityksessä on oikein pohjimmiltaan kysymys?

Kiharat esiin

Moni ihminen on lapsesta saakka opetettu hoitamaan hiuksiaan täsmälleen samalla tavalla hiuslaadusta riippumatta. Varsinkaan Suomessa ei kiharaa hiusta ole osattu hoitaa oikein, sillä suurimmalla osalla väestä ohuen ohut vaalea liinatukka ei kiharru, vaikka kuinka sitä yrittäisi. Samaan aikaan se osa ihmisistä, joiden hiukset ovat luonnonkiharat, laineikkaat tai taipuisat, oppii pienestä lapsesta saakka hoitamaan hiuksiaan väärin. Toisaalta kiharaa ei ehkä ole osattu myöskään arvostaa, ja säkkärää on pyritty suoristamaan keinolla millä hyvänsä kauneusihanteiden vuoksi.

Moni kiharahiuksinen on saattanut koko elämänsä tuskailla sotkuisen tukan kanssa, sillä väärin käsitelty luonnonkihara hius pörröttyy säkkärälle, eikä näytä lainkaan siltä kauniilta paksulta, kiiltävältä kiharalta, miltä keinotekoisesti luotu kiharrettu kampaus näyttää. Vääränlainen tapa hoitaa kihartuvaa tukkaa ei välttämättä tee hiuksille tai päänahalle sinänsä mitään hallaa, mutta se ei myöskään mahdollista hiuksen kaunista, luonnollista kihartumista. Toisaalta kihartuva hiuslaatu usein vaatii erilaista hoivaa kuin ohut suora hius, sillä kihara hius on tyypillisesti kuivempi. Kuiva hius on puolestaan hauras, altis katkeilulle, pörröttyvä ja näyttää helposti ”väsähtäneeltä”.

Rakkaudesta kiharoihin

Kauneusihanteet murroksessa

”Sata harjanvetoa joka ilta” on hiusmantra, jota joskus menneinä vuosikymmeninä toisteltiin. Jokainen kiharahiuksinen tietää, että harjaaminen ei silota kiharaa vaan tekee kuontalosta valtavan pehkon. Ajatus varsinkin naisten hiusten hoitamisesta ja kauniista hiuksesta on erityisesti Suomessa ollut ensinnäkin puhdas, toiseksi sileä ja kolmanneksi kiiltävä. Kihara ei välttämättä ole näistä muuta kuin puhdas. Kihartuvan hiuksen kiiltävyys ja sileys ilmenee eri tavalla kuin suoralla hiuksessa, eikä sitä ole yhtä helppo saavuttaa varsinkaan samoja aineita ja metodeja käyttäen kuin suorassa hiuksessa.

Sosiaalinen media on täynnä kiharatietoisuuteen heränneitä vaikuttajia ja kiharaa ylistäviä julkaisuja. Uutiset kiharan noususta ovat toki tavoittaneet myös perinteisen median ja kaupat ovat varanneet valikoimiinsa omia hyllyosioitaan kiharatuotteille curly girl -metodin noudattajien tueksi. Tarinat kiharoitaan suoristamaan tottuneista naisista ovat nousseet ihmisten tietoisuuteen. Niin moni kihara- tai laineikashiuksinen on tottunut käryyttämään tukkaansa suoremmaksi kuumalla suoristusraudalla kemikaalien katkussa ennen juhlailtaa tai jopa jokaisena työpäivän aamuna näyttääkseen omastaan ja muiden mielestä hyvältä. Kiharatietoisuuden lisäännyttyä on alettu ymmärtää, että kihara on oikein vaalittuna aivan yhtä kaunis kuin suorakin tukka, eikä kiharaa tarvitse piilottaa kauneuden nimissä.

Ihmisillä on usein taipumus tavoitella juuri sitä, mitä heillä ei ole vain tavoitellakseen pian taas seuraavaa kohdetta. Samaan aikaan, kun toinen tuskailee kiharan tukan suoristuksen kanssa, toinen on käynyt läpi kaikki avut ja konstit kihartaakseen omaa suoraa tukkaansa. Viime vuosien ajan nousussa onkin ollut trendi hyväksyntään: Luonnollinen on kaunista eikä kaikkia ominaisuuksiaan tarvitse muuttaa tai peittää. Antaa siis kiharan kihartua ja suoran suortua!

Kiharan hoitaminen

Mikä kiharan hiuksen hoitamisessa sitten on niin ihmeellistä? Moni laineikkaan tai kihartuvan hiuksen omaava on kuullut metodeista, joita tarkkaan noudattamalla kihara hius pääsee oikeuksiinsa. On totta, että kiharan hoitaminen eroaa suoran hiuksen hoitamisesta aina pesuvaiheesta kuivan kampauksen ylläpitämiseen. Ei kuitenkaan ole välttämättä niinkään tärkeää noudattaa lähes kultinomaisesti tiettyä metodia, tärkeämpää on osata perusasiat ja sitten vähitellen löytää juuri omaa hiusta ja elämää palveleva tapa tulla toimeen kiharan kanssa. Ja tietenkin rakastua siihen!

Final wash eli loppupesu

Ensimmäinen askel siirryttäessä perinteisestä suomalaisesta hiusten hoidosta kiharan hellimiseen on final wash eli loppupesu. Loppupesun tarkoituksena on poistaa hiuksista niihin kerääntyneet kemikaalit. Eritoten silikoni, jota monet tavalliset hiustenhoitotuotteet sisältävät, on luonteeltaan kerrostuvaa. Kemikaalien jäänteet kerääntyvät hiusten pintaan käsittelyjen myötä. Mitä enemmän hiuksen pinnassa on jäänteitä epäluonnollisista ja raskaista ainesosista, sitä hankalammin hius hengittää, ja sitä vaikeampi sen on jaksaa kihartua kauniisti. Loppupesu tehdään siihen soveltuvalla shampoolla, jonka ei tarvitse olla kallis tai erikoinen. Listoja loppupesuun sopivista markettituotteista löytyy netistä ja kiharayhteisöjen sivustoilta. Loppupesun voi muutenkin tehdä hiuksille aina silloin tällöin, mutta jatkuvaan kiharan pesemiseen on parempia tapoja, jotka eivät kuivata hiusta vaan ravitsevat laineitasi.

Co-wash eli hoitoainepesu

Kiharan pesemisessä voidaan käyttää – niin erikoiselta kuin se tuntuukin – siihen soveltuvaa hoitoainetta. Ylläpitävänä pesuna kevyellä hoitoaineella peseminen toimii mainiosti. Kihara hiustyyppi ei välttämättä aina ole niin rasvoittuva kuin suora hius. Sen sijaan kihara hius on janoinen, ja se tarvitsee kosteutta ja hoitoa suoraa hiusta enemmän. Hoitoaineella pestäessä hoitoainetta hierotaan sormenpäillä päänahkaan ja hiusta pestään puristellen, ei hangaten sillä hankaus rikkoo märän hiuksen pintaa, vaurioittaa hiusta ja aiheuttaa katkeilleiden hiusten pörröisyyttä. Co-washiin sopivia hoitoaineita saa myös aivan tavallisista kaupoista, tai voit vaihtoehtoisesti panostaa siihen halutessasi paljonkin. Kalliiden tuotteiden kohdalla on kuitenkin ehkä hyvä olla jo hieman kokemusta omasta hiuksesta, jotta tietää, mikä tuote sopii juuri itselle.

Naamiot ja hoitoaineet

Pesun jälkeen hiuksiin laitetaan hoitoanepesussa käytettyä ainetta tukevampaa hoitoainetta, jonka annetaan normaaliin tapaan vaikuttaa hetken aikaa ennen huuhtelemista. Kampaa hiukset tässä vaiheessa hoitoaineen kanssa hyvin harvalla kammalla. Tämä on viimeinen kerta, kun kampaat tukkaasi pesujen välillä! Kiharan pesussa puhutaan nimenomaan huuhtelemisesta: ei haittaa, jos hoitoainetta jää hiuksiin. Kiharoiden hoitoon sopivat aineet eivät kerrostu, sillä niissä ei saa olla esimerkiksi silikonia tai kuivattavaa alkoholia. Hoitoaine huuhdellaan puristellen. Koko hiustenpesuoperaation voi suorittaa myös pää alaspäin, sillä mitä vähemmän hiuksia heiluttelee edes takaisin, sitä paremmin kihara pääsee muodostumaan pesun aikana ja hiusten kuivuessa pesun jälkeen.

Ploppaus eli kiharan kuivaus

Viimeinen tärkeimmistä kiharan hoidon askeleista on oikeanlainen kuivaaminen. Mikäli hiukset on kuivattava hiustenkuivaajalla, tulee kiharalle käyttää diffuuseria, sillä tavallinen föönaaminen pörröttää hiukset ja rikkoo paksut kiharat säkkärälle. Melkeinpä parempi on kuitenkin antaa hiusten kuivaa omia aikojaan. Ploppaus tarkoittaa erityistä tyyliä kääriä hiukset turbaanille niin, että hiukset ovat turbaanin sisällä ikään kuin vapaina ja päälaelle nostettuina. Hiuksia ei siis kieputeta perinteiseen froteepyyheturbaaniin. Itse asiassa froteepyyhe kannattaa kiharaa hoitavan unohtaa kokonaan, sillä karhea kangas aiheuttaa pörröisyyttä kiharaan tukkaan. Mikrokuitupyyhe tai puuvillainen t-paita soveltuvat ploppaamiseen paremmin. Hiuksia puristellaan ensin pyyhkeen avulle kuivemmiksi (unohda jälleen kaikki hinkkaaminen), ja kiedotaan sen jälkeen ploppiin. Kuvallisia ohjeita kietomiseen löytyy netistä.

Anna luonnon tehdä tehtävänsä

Sillä aikaa kun odottelet kiharan hiuksesi kuivumista, älä koske tukkaasi mielellään ollenkaan. Kampaaminen ja harjaaminen on tässä vaiheessa myös syytä jättää kokonaan tekemättä. Usko tai älä, kiharaa ei tarvitse kammata kuivana koskaan. Kampaa hiuksesi vasta ennen pesua ja pesun aikana hoitoaineen kanssa.

Jotkut tykkäävät puristella kosteaan tukkaan kiharalle sopivaa geeliä, jonka muodostama cast eli rapsakka pinta rikotaan hiusten kuivuttua kokonaan. Toiset taas suosivat vain hiusten luonnollista kuivattamista ilman geelejä. Yöksi kihara tukka kannattaa sitoa löysälle ns. ananasnutturalle päälaelle, jotta kiharat eivät hankaudu rikki.

Tutki ja helli kiharoita tai laineikkaita hiuksiasi kaikessa rauhassa ja katso, millaiseksi hiuksesi muodostuvat, kun et yritä kesyttää kiharaa vaan annat hiustesi olla vapaasti oma itsensä. Voi mennä muutamia viikkoja ennen kuin hiustesi todellinen laatu tulee esiin, ole siis kärsivällinen. Netistä löydät paljon ohjeita hiusnaamioiden tekemiseen ja sopivien tuotteiden valitsemiseen sitten, kun tunnet omat hiuksesi.